sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Luukku 4. 4-kymppinen herra muuttaa kroppansa kotleetista atleetiksi+kriittisen tärkeä rasvanpolttoprinsiipi käyttöösi

"Timo, vieläkö valmennuskalenterissasi on tilaa? Täällä olisi nelikymppinen ukko, joka pitäisi laittaa ensi kesäksi jonkinlaiseen kuntoon.."
Sain tämän viestin mailiini reilu vuosi sitten syksyllä.

Tämä on tarina erään lukuisista herrasmiehistä, joiden kanssa minulla on ollut ilo murskata tasanteita, käristää kropasta rasvaa ja rakentaa atleettisia lihasmuotoaja tilalle.

Tässä jutussa paljastan sinulle myös erään todella voimakkaan rasvanpoltto-sääntöni, joka on palvellut minua rasvanpolttotulosten tekemisessä jo vuosikymmeniä.

Samalla kehotan sinua tekemään nopean pikku testin.. ja muistutan sinua eräästä asiasta, joka voi olla todella merkityksellinen tulevaisuutesi kannalta.

Mutta ensin mennäänpä treeniprojektiimme. 

Lähtötilanne: kroppaan on kertynyt terveyden, arjen hyvän fiiliksen  ja atleettisen ulkomuodon kannalta liikaa rasvaa



Aloitimme hommat syyskuussa 2016 . Tilanne oli se, että kropassa oli liikaa rasvaa ja treeni oli jämähtänyt tasanteelle.
Mutta asiakkaani kääri hihat. Lähdimme toteuttamaan treeniä ja ruokavaliota systemaattisella, mutta perheen isän arkeen sopivalla tavalla. Tavoiteasentanta oli isossa kaavassa näin:


”Ensisijaisena tavoitteena on kuitenkin mahdollisimman kokonaisvaltaisesti parempi fyysinen kunto ja olo, johon kuuluu myös reipas vatsan pienennys ja rasvaprosentin pudottaminen”.

Hypätäänpä reilut 9 kuukautta eteenpäin. Kesällä 2017 tuo "jonkilainen kunto" oli saavutettu :) 

Rasvaprosentti                            24,4 % > 9,2 %

Vyötärö                                       -18,5 cm

Maastaveto                                  6*90 > 5*140



Kuva 1. Matka kotletista atleetiksi on parhaillaan innostava kokemus, joka saa pintaa fantastisia onnistumisen fiiliksiä. Ja mikä parasta, samalla arjen energiatasot menevät katosta läpi!


Projektissa noudatimme systemaattisia, nousujohteisia ja voima-harjoittelun ja aerobisen treenin periaatteita. Määritimme harjoittelun aloituksen ja jaksottelun hermolihasjärjestelmä-analyysini perusteella. Ravitsemuksessa käytössä oli 24/7 -palautumis- ja kehittymiskelloni, jolla varmistimme, että rasva palaa, mutta treeni kulkee ja arjen energiatasot ovat hyvä. Ennen kaikkea Haluan nostaa tässä esiin yhden tosi keskeisen jutun, liittyen rasvanpoltto- tai painonpudotusprojekteihin..

Polta rasvaa, mutta järki päässä: Sovella 4-6 kk sääntöä! 



Tässä 17 vuoden aikana olen muodostanut nyrkkisääntöjä, jotka perustan satojen ja satojen asiakkaiden kokemukseen ja tieteellisen tiedon vuoropuheluun. Yksi sellainen on 4-6 kk rasvanpolttosääntöni. Tämä tarkoittaa sitä, että erittäin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta pyrin asiakkaideni kanssa pudottamaan painoa, laihduttamaan tai polttamaan rasvaa maksimissaan 4-6 kuukautta putkeen. 

Kuva 1. Asiakkaani painokäyrä. Ympyrä kuvaa rasvanpolttotaukoa projektin systemaattisena osana. Siinä pyrimme energiatasapainoon ja jopa aavistuksen plussa-kaloreille. 




Elimistösi nimittäin ei näe herkkuja pursuavaa ympäristöä. Se ei näe Prisman ja Citymarketin loputtomia ruokahyllyjä. Se luulee, että olet luolassa ja kala ei käy pyydyksiin, hirviä ei saa ajettua jyrkänteeltä alas ja metsät ovat tyhjät mustikoista. Siksi se pyrkii lukuisilla konsteilla tappelemaan rasvanpolttoa vastaan. Se alkaa tekemään omia fysiologisia ja mentaalisia jipojaan, jotka alkavat sabotoimaan rasvanpolttoasi. Ne jämäyttävät sinut tasanteelle ja aiheuttavat henkistä ja fyysistä väsymystä ja motivaatiopulaa. Älä siis hakkaa päätä seinään ja yritä polttaa tauoitta rasvaa vaikkapa vuotta putkeen! 

Pidempiaikaisessa rasvanpoltossa energiavajeesta/miinukaloreilta  kannattaa välillä nousta pois 1-2 kuukaudeksi (joskus pidemmäksi aikaa) ja lisätä energiaa niin, että paino ei tipu ja jopa aivan aavistuksen nousee. Näin mekin teimme keväällä. Jos tämän tauon maltat pitää, kroppasi jatkaa rasvanpolttoa paljon hanakammin, kun se luulee, että kala käy taas pyydyksiin ja metsät ovat täynnä marjoja!

Onko sinun rasvaprosenttisi ”kymppi ja risat”… Vai oikeasti 20, jopa 25 ja risat?



Haluasin nostaa tässä "kehopositiivisuuden" aallossa kuitenkin muutamia asioita, jotka ovat todella tärkeitä sinulle, hyvä lukija. Homma on niin, että arjen kiireessä kroppaan alkaa usein kerääntyä rasvaa kuin vahingossa. Aika usein meillä äijillä on taipumus aika reippaasti aliarvioida rasvan määrää kropassa. Tähän liiittyen minulla on tehtävä (ja naisetkin saa tämän suorittaa J)


Tehtävä sinulle –tarkista onko kropassasi liikaa rasvaa?



Mitäs jos nappaisit mittanauhan ja katsoisit, miltä vyötärösi ympärys näyttää?
Jos kumpusi ympärys on päässyt yli 90 cm (naiset 80 cm), se altistaa sinut sydän ja verisuonisairauksille ja maassamme pikku hiljaa epidemiaksi kiihtyneelle tyypin II diabetekselle. Vatsarasva ei ole leveilyn aihe, se altistaa vakaville terveysriskeille.

Jos kumpusi ympärys ylittää 100 cm, 1 metrin rajan (naiset 90 cm), riski katsotaan merkittävästi kohonneeksi. Liika rasva kehossa laskee myös testosteronipitoisuuksiasi, eikä se ole treenin, arjen energiatasojen kannalta kovin kehuttava homma.. pahimmillaan ne saattavat romahtaa.

Ja entä se kehon liikuttelu? Kömpelyys ja hitaus ei 30-, 40- tai 50 -kymppisellä johdu yleensä koskaan iästä, vaan usein takana on myös pari "luontaista painoliiviä" vyötäröllä..

Ja katso peiliin. Mitä sieltä näkyy? Vastaa itsellesi rehellisesti: Oletko tyytyväinen?


Jep, tilanne on voinut päästä sanotaanko.. "epätyydyttäväksi".. 

Mutta onneksi tässä on loistava mahdollisuus:


Nimittäin rasva palaa kropasta järkevällä, arkeen sopivalla tavalla ja systemaattisilla treeni- ja ravintomenetelmillä. Huomaat äkkiä, kun kumpu alkaa kadota, kiristävät housut tippua jalasta ja paidat puristaa hartioista ja hihoista, se on aika mainio fiilis! 

Ala siis suunnittelemaan omaa matkaasi kohti parempaa kondista, kehonkoostumusta, arjen energitasoja ja terveystulevaisuutta NYT. Palkintoja näillä kaikilla osa-alueilla on luvassa yllättävän nopeasti!

Kropan koostumuksen muokkauksesta tulee monella tapaa mainiot fiilikset! Ja kuten asiakkaanikin totesi loppupalaverissamme:

"Täytyy kyllä olla tosi tyytyväinen varsinkin, kun tämä onnistui näin hyvin lapsiperhe-arjen ja kevättalvella myös melko kiireisen (vähän stressaavankin) työtilanteen ohella :) 

En ole näin hyvässä kunnossa ollutkaan armeija-iän jälkeen varmaan millään mittarilla mitattuna . Hyvä fiilis, ja emäntäkään ei toki valita tuloksista! ;)”

Muuten, jos haluat lähteä itse aktiivisesti tekemään asialle jotain, polttaa rasvaa nopeasti ja rakentaa lihasta kroppaasi, ja vetämään arjen energiatasot "katosta läpi", olet enemmän kuin tervetullut tekemään sen 8.1.2018 alkavassa "Karista joulukilot 2 kuukaudessa" -valmennukseeni, jossa samoja treeni- ja ravitsemusperiaatteita kuin tässä projektissa käytimme. Miesten valmennukseen pääset mukaan Early Bird -edulla täältä.  Koska sukupolten välillä on treeni- ja ruokavalioperiaatteissa pieniä eroja, olen laatinut naisille oman version valmennuksesta, sen löydät täältä. 

PÄIVITYS! Valmennukset ovat loppuunmyydyt: Aloita tie tuloksiin: www.th-valmennus.com

Loistavaa päivää ja hyviä harjoituksia!

Timo 



Ei kommentteja: