lauantai 7. kesäkuuta 2014

Kesäkalenteri, luukku 7. Älä hyväksy tasannevaihetta!

Moikka!

Kesäkalenteri jatkuu taas. Nyt kyseessä on kehonkoostumukseen ja suorituskykyyn tähdännyt projekti. Nyt haluan tuoda esiin muutoksen tekemisen tarvetta ja uskoa omiin mahdollisuuksiin saada tuloksia. 

Hyväksytkö tasannevaiheen?


Sain marraskuussa mailia, jossa tuleva asiakkaani kertoi "kehityksensä olleen surkeaa", vaikka harjoittelu oli ollut säännöllistä ja panostusta tekemiseen oli. 

Asiakkaani halusi parantaa suorituskykyään salilla, tiputtaa rasvaprosenttiaan sekä oppia ymmärtämään paremmin kehon toimintaa. Lähtötilanteessa takana oli säännöllistä harjoittelua ryhmävalmennuksessa sekä kokeiluja muutamalla tällä hetkellä aallon harjalla olevalla ruokavaliosuuntauksella.

Kokonaisuudesta silti puuttui jotain. Asiakkaani halusi oppia ymmärtämään oman kehonsa toimintaa, sillä kokeilut erilaisilla konseptoiduilla ruokavaliomalleilla ja harjoittelumenetelmillä eivät olleet tuottaneet haluttua tulosta –suorituskyky junnasi paikallaan ja kehoon oli kertynyt rasvaa huomattavasti enemmän, mitä asiakkaani ajatteli tai mitä aikaisemmat, melko vähän aikaa sitten tehdyt mittaukset osoittivat. 

Tämä tilanne on hyvin tyypillinen. Nykyään harjoittelusta ja ruokavaliosta on olemassa valtava määrä erilaisia lähestymistapoja, joissa piilee hyviä asioita ja erinomaisia sovellutuskohtia harjoitteluun. Silti ne ovat valmiita sapluunoja, jotka eivät toimi aina ja kaikissa tapauksissa.

Näissä sitkeissä tasannevaiheissa mieleen hiipii jopa ajatus, että kuuluu siihen erittäin marginaaliseen joukkoon ihmisiä, joila ei yksinkertaisesti ole geneettisiä ominaisuuksi saada aikaan juuri mitään fyysiä muutoksia. Tästä mekin keskustelimme alussa.

Näin ei kuitenkaan 99% tapauksista ole. Asiakkaani kanssa lähdimme ruotimaan, mistä kehittymisen puute on kiinni. Ensimmäisellä, pitkällä tapaamiskerrallamme pääsimme hyvin käsiksi kehittymistä jarruttaviin lukkoihin.


5 kk aikana saimme aikaan voimakasta muutosta kehon ulkomuotoon suorituskykyyn:

-Rasvaprosentti 26,3% > 18,5%
-Lantionympärys 102 cm>94 cm
-Vyörärö levein kohta -9,5 cm
-Voimatasojen kohominen liikeriippuvaisesti 20-80%, esimerkiksi tavoitteena ollut kehonpainon liikuttaminen onnistui dipeissä lopussa 10kg lisäpainosarjoin.
-Ennen takkuileva juoksu muuttui erittäin sujuvaksi absoluuttisen ja kehonpainoon suhteutetun hapenottokyvyn noustessa harppauksin.



Kuva 1. 5 kuukautta yklsilölle räätälöityä harjoittelua ja ruokavaliota takana. Kun lantio ja vyötärö kaventuvat lähes 10 cm ylävartalon lihasmassan lisääntyessä, näyttää kroppa kovin erilaiselta.

Oppimisen paikkoja


Seuraavat harjoittelun ajatusmaailman periaatteet ovat vahvasti ohjanneet erittäin kehityshaluista asiakastani ja tähän astista tekemistämme. 

1. Jos teet samoja asioita, mitä olet aikaisemmin tehtyt, saat samoja tuloksia kuin aikaisemmin. Asiakkaani ei ollut tyytyväinen tähän tilanteeseen, sillä hänellä tekeminen aikaisemmilla menetelmillä ei tuottanut tulosta. Hän päätti muuttaa tilannetta radikaalisti ja selvittää valmiiden sapluunojen sijasta, mikä juuri hänellä estää kehittymisen ja pitää kehon turhauttavalla tasannevaiheella. 

2. Tee sitä, mikä on tarpeellista. Älä sitä, mikä on muodikasta: Keskustelimme lopussa valmennusprojektimme annista. Asiakkaani koki systemaattisen tekemisen itselle räätälöidyllä tavalla avanneen hänen silmiään monelle harjoitteluun sekä ruokavalioon liittyvälle asialle. Tasannevaihe harjoittelussa tulee helposti eteen ja silloin on tehtävä jotain. Useimmat meistä eivät ole geneettisessä maksimissa, vaan kehityksen lukot on avattavissa ja tämä vaatii usein monien vanhojen ajattelumallien hylkäämistä.

Se on aluksi hankalaa, mutta lopulta hyvin vapauttavaa ja innostavaa, kun kehitys käynnistyy ja sen kautta lisääntyvä motivaatio muuttaa kehityskulun kuin lumipalloksi, joka eteenpäin vieriessään vain kasvaa voimakkaammaksi.


3. Halu kehittää itseään jatkuvasti: Asiakkaani halusi jatkuvasti kehittää itseään harjoittelijana ja saada tietoa siitä, mitä teemme ja miksi. Hän osallistui myös Lihastohtori Hulmin kanssa pitämääni "Optimoi lihaskasvu jakehonkoostumus” –seminaariin. Hedelmällisenä ”vuoropuheluna” pystyimme heti siirtämään seminaarin antia harjoitteluumme, jolloin läpikäydyt käytännön ja teoriapuolen asiat sisään ajettiin heti kehittävään harjoitteluun. Näin harjoittelun osa-alueet menivät kautta linjan eteenpäin myös harjoittelun viimeisessä syklissä. Syksyllä vuorossa ovat uudet haasteet ja kehityskulun jatkaminen –pidämme lumipallon pyörimässä! 

Nyt sunnuntaina haluaisin, että sinä -hyvä lukija- miettisit omaa harjoitteluasi. Jos kehitystä ei ole tullut, syynää erityisesti ensimmäinen kohta. Tee nyt ensimmäinen askel ja muuta tekemistä. Kehittymistä on luvassa myös sinulle. Kun löydät oikean mallin, siitä seuraa fyysisen kehittymisen lisäksi valtavaa voimaantumista ja pystyvyyden tunteen kohoamista. Positiiviset pyörät alkavat pyöriä! 

Kesäkalenteri jatkuu taas tulevina viikkoina. Alkukesän aikatauluni ovat melko tiukkoja, mutta päivityksiä tulee kyllä. Pysy ajan tasalla TH-Valmennuksen Facebook-sivuilla! 

Mukavaa sunnuntaita!
PT-Timppa

Käynnistä kehitys: www.th-valmennus.com
Pysy ajan tasalla Facebookissa!

Ei kommentteja: