perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulukalenteri -luukku 14. Nämä ajatukset saattavat hidastaa sinunkin kehittymistäsi -tai jopa estää sen



Meikäläisen homma on pitkälti sitä, että jeesaan erilaisten fyysisten ominaisuuksien kehittymisessä, painonpudotuksessa, kiinteytymisessä tai lihasmassan hankkimisessa turhauttavalle tasannevaiheelle jämähtäneitä ihimisiä kääntämään kehityskäyränsä jyrkkään nousuun. 

Tässä vuosien varrella on tullut opittua todella paljon paitsi keinoista, joita tiettyjen tulosten saavuttaminen tietyityssä tilanteessa olevalla ihmisellä vaatii myös siitä, millaisia kehitystä estäviä ajatumalleja päässämme liikkuu. Pohdin tässä lauantai-aamuna ennen koulutus- ja valmennuspäivän aloittamista muutamia yleisiä ajatuksia, joihin me kaikki joskus "lankeamme" -sinä, minä ja serkun kaverin kummin kaima. Me kaikki. Osa näistä ajatuksista saattaa kuulostaa itsestäänselvyyksitä. Mutta tässä se juju juuri onkin. Syy kehityksen puutteeseen on usein yllättävän, yllättävän lähellä. Kun katsoo lähelle, voi nähdä yllättävän kauas!



1. "Teen niin kuin oon ennenkin tehnyt- tää toimii mulla"



Ok, mutta toimiiko se? Katse tuloksiin. Jos niitä ei tule, jotain pitää tehdä eri tavalla. "Mulle sopii 4-jakoinen".  Selvä, se tuotti sinulle tuloksia 2009, mutta millainen kehityskäyräsi on ollut sen jälkeen? "Mä tarviin tosi pitkät palautumisajat sarjojen välillä". Kiitos tiedosta, mutta katsotaanpa kuinka sinä oikeasti jaksat treenata. Saattaapi hyvinkin olla, että et oikeasti jaksa treenata ja puutteellinen kapasiteettisi tehdä duunia heikentää kehittymistäsi. "Mulla on sellanen syke, että se pomppaa tosi ylös saman tien, varmaan synnynnäinen ominaisuus". Kyllä vaan, esimerkiksi maksimisyke on perinnöllinen ominaisuus, mutta nopea sykkeennousu johtuu käytännössä aina liian vähäisestä treenistä peruskestävyysalueella".

Tapojen ja tottumusten muuttaminen on usein todella vaikeaa. Mutta useimmiten se on välttämätöntä kehittymiselle. Tulokset eivät valehtele. Jos niitä tulee, tee niin kuin oot ennenkin tehnyt. Jos ei tule, muuta jotain sen sijasta, että pitäisit sormet ristissä ja toivoisit homman toimivan. Jos se ei ole vuoteen toiminut, millä todennäköisyydellä se toimii alkavana vuonna?


2. "Joo, kuulostaa hyvältä, mut mä en sitten ole valmis tekemään tätä ja tätä"



Fysiologiaa ei voi huijata. Tiettyjen tulosten saavuttaminen vaatii tiettyjä toimenpiteitä. Useimmille meistä ei ole olemassakaan sellaista asiaa kuin rennosti saavutettu six pack –kunto. Se vaatii tarkkaa, säntillistä tekemistä useiden, useiden kuukausien ajan.  Olen sangen iloinen tietyn armollisuuden ja ihmisen kokonaisuuden huomioivan käsityksen nousemisesta esim. netissä ja mediassa yleensäkin. Tässä on kuitenkin tapahtunut myös ylilyöntejä. Tiettyjä asioita ei vaan yksinkertaisesti voi saavuttaa ilman tiettyjä toimenpiteitä. Monien asioiden saavuttaminen vaatii erittäin paljon hikeä ja tarkkuutta. Verta ja kyyneleitä toki pitää välttää mahdollisimman paljon.

Täysin vapaa herkkupäivä kerran viikossa ja fiiliksellä syöminen ei vaan yksinkertaisesti saa six packia esiin useimmilla meistä. Nousujohteinen kuntosaliharjoittelu taas yksinkertaisesti on välttämätöntä, jos haluaa hankkia lihasmassaa tehokkaasti. Sykettä matalalla työteholla ei vaan saa tippumaan, ellei ole valmis tekemään matalatehoista peruskestävyysharjoittelua "joka on tylsää, kun se ei tunnu missään" tai ei ole "mulle luontaisen treenitavan mukaista".

Joskus vaadittavat toimenpiteet voivat olla liikaa tietyn tavoitteen saavuttamiseksi tietyssä ajassa, jos katsoo ihmisen elämän kokonaisuutta. Useimpien tavoitteiden saavuttamiseksi löytyy keinot. Mutta pitää tehdä pohdinta, onko valmis toteuttamaan näitä keinoja. Korostan vielä, että useimmiten verta ja kyyneliä ei tarvita, mutta tietyt toimenpiteet ovat tavoiteriippuvaisesti välttämättömiä. Välialueella eläminen niin, että pyrkii tiettyyn asiaan tekemättä tarvittavia toimenpiteitä johtaa vain turhautumiseen.


Kuva 1. Ajatukset. Ne voivat joko ruokkia kehittymistä tai estää sen. 

3. "Ai jaa? Mut mä oon huomannu, että mulla tämä homma toimii eri tavalla.."



Haluamme usein olla juuri se poikkeava yksilö, joka on erottuu ominaisuuksiensa , kykyjensä ym. suhteen massasta. Yleinen esimerkki tästä voisi olla liikunnan ja ruokavalion rooli painonpudotuksessa. Tapaan usein henkilöitä (yleensä herrasmiehiä), jotka ovat pommin varmoja, että juuri heillä liikunta on se tehokkain tapa pudottaa painoa -vaikka erittäin vakuuttava tutkimusnäyttö osoittaa liikunnan melko tehottomaksi painonpudotuksessa. Painonhallinnassa se kyllä tehoaa.

Yleensä olemme melko lailla keskiverto-virtasia useimmissa asioissa. Tämä oletus edellä on hyvä edetä myös harjoittelussa. Silti meillä on vahva taipumus olettaa, että olemme paitsi tietenkin keskivertoa parempia autokuskeja, myös esimerkiksi keskivertoa nopeasoluisempia (syy hyväksyä rapa-tason hapenottokyky itsellään) tai keskivertoa herkempiä liikunnan laihduttavalle vaikutukselle (syy syödä mitä vaan ja olettaa treenin hoitavan homman) tai poikkeuksellisen herkkiä miinuskaloreiden aiheuttamalla katabolialle (syy olla sulattelematta ylimääräisiä rasvoja kropasta). Tätä listaa voisi jatkaa aika pitkään. Tämä ei tarkoita, että treeniä ei pitäisi yksilöidä, päinvastoin. Fakta kuitenkin on, että vasteet harjoitteluun eivät missään nimessä ole täysin yksilöllissä, vaan seuraavat usein ennustettavaa kaavaa. 

4. "Olipa surkea treeni! Kaikki menee taas päin seiniä!"



Olen kuitenkin kaveri, joka tykkää edetä ns. ”posari edellä”. Siksi haluan nostaa viimeisenä esiin poskettoman itseruoskinnan negatiiviset vaikutukset. Klisee kertoo kehityksen loppuvan tyytyväisyyteen. Tämä on totta. Silti pelkkä itsensä ruoskiminen on tehokas tapa kääntää mahdollisuudet ja omat kehitysaskeleet havainnoiva ja niistä voimaa saava harjoittelu negatiivisuuden suossa rämpimiseksi, jolla voi olla useita kehittymistä hidastavia vaikutuksia.  Pystyvyydentunne ja itseluottamus alkavat rapautua. Se vaikuttaa ajattelumaailmaamme harjoittelussa –alamme kääntää fokusta epäonnistumisten välttämiseen onnistumisten hakemisen sijasta. Jopa vammariski saattaa lisääntyä merkittävästi.


Mieti treenin jälkeen ensimmäiseksi, mitä teit hyvin. Lähde sitten miettimään, mitä voisit tehdä paremmin. Voit myös kirjata ylös onnistumisiasi. Yksinkertaista, mutta se tuppaa meiltä niin usein unohtumaan.

Näillä ajatuksilla lauantaipäivään! Kalenteri jatkuu taas huomenna, monenlaista asiaa treenistä, ravinnosta ja liikuntatieteestä tulossa. Pysy mukana TH-Valmennuksen facebook-sivuilla

Hyviä treenejä ja antoisia ajatuksia!
PT-Timppa

Käynnistä kehitys: www.th-valmennus.com
Pysy ajan tasalla Facebookissa!

Ei kommentteja: