sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Joulukalenterin luukku 11. Kuinka nopeasti lihasmassa kasvaa?

Kesällä vietin ansaittua lomapäivää rannalla löhöillen. Juttelimme kaverin kanssa haastavista, mutta realistisista lihasmassatavoitteista. Äkkiä vieressä löhöillyt herrasmies puuttui keskusteluumme:”Minkäs alan mies sä oikein olet? Sulla taitaa olla hyvä kaurapuurot, kun noin paljon lihasmassaa meinaatte vuodessa hankkia. Lihas ei ilman hormoneja 1-2 kiloa enempää kasva”. Kysyin herralta hieman perusteluja hänen kommentilleen: ”Mä oon kuule pelannut ainoinani jenkkifutista ja tiedän, miten nämä hommat menee!”.

Hienoa homma. Tai oikeastaa surullinen. Tällaiset mutu-kommentit nimittäin lannistavat aloittelevia treenaajia, ja mikä pahinta, saattavat jopa ajaa heitä kiellettyjen aineiden pariin.

Treenin alkuvaiheessa jokainen treeni aiheuttaa noin 40-80 g kasvun lihasmassassa. Kasvuvauhtiin vaikuttaa esimerkiksi henkilön koko, sillä isompikokoisella on lihasta enemmän jo lähtötilanteessa. Lihamassan kasvu myös alkaa heti, esimerkiksi reisilihaksessa voidaan magneettikuvauksella havaita kasvua jo parin treenikerran jälkeen. Treenikertoja kasvattamalla kasvua ei toki voi nopeuttaa tuhottomasti, sillä lihas kasvaa levossa. 2-3 kertaa viikossa onkin sopiva treenitahti aloittelijalle.

Ensimmäisen kolmen treenikuukauden aikana voit siis realistisesti odottaa noin 1,5-3 kilon lihasmassan kasvua. Jos treeniä ja ravintoa viilataan vielä pilkun päälle, voi kasvu olla jopa nopeampaa. Alkuvaihetta vastaavaa kasvua olemme saaneet asiakkaideni kanssa aikaan myös silloin, kun olemme uusineet radikaalisti paikallaan polkenutta treeniä Lihasmassan kasvu toki hidastuu muutaman ensimmäisen kuukauden jälkeen, mutta tarinan herran kaltaisille kommentoijille voit ensi kerralla todeta hankkivasi tuon kilon jo ensimmäisen kuukauden aikana! Tuumasta toimeen siis –lihas ei nimittäin kasva treeniä suunnittelemalla!





Kirjoitin tästä ja muista aiheeseen liittyvistä asioita FIT –lehden uusimman numeron artikkelissa ”Paluu puntikselle”. Käy lukaisemassa!



Sunnuntaita!
Timo

Ei kommentteja: