sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joulukalenteri luukku 4. Tehosta voiman kehittymistä vastalihasten venyttelyllä!

Mennään sunnuntain kunniaksi suoraan asiaan –ilman jaaritteluja. Tässä konsti, joka tehostaa tutkitusti voiman kehittymistä ja varmistaa samalla, että ne usein unohtuvat venyttelytkin tulee tehtyä.

Vastalihaksen venyttely lihaskuntosarjan aikana tehostaa voiman kehittymistä treenattavassa lihaksessa. Jos treenaat yläselän lihaksia ja venytät sarjapalautuksen aikana rintalihaksia, kasvaa yläselän voima tehokkaammin kuin samalla määrällä ”tavallista” treeniä, jossa venytyksiä ei tehdä. Samalla varmistat, että lihaksille tulee tasapuolisesti voima- ja liikkuvuusharjoittelua. Mutta miksi tämä tekniikka tehostaa voiman kasvua?

Hermosto ohjaa lihasten toimintaa monimutkaisten, keskushermostosta lihakselle ja takaisin kulkevien hermoyhteyksien kautta. Erityisesti vastakkaista työtä tekevien lihasten välillä on runsaasti ”kommunikaatiota”. Se on tärkeää esimerkiksi liikkeen kontrolloinnissa. Rintalihas toimii aina eräänlaisena ”jarruna”, kun teet vaikkapa soutuliikkeitä yläselän lihaksilla. Rintalihaksesta lähtee venymisestä varoittavia viestejä selkäytimeen, kun teet vaikkapa soutuliikettä. Jos teet venytystä yläselän treenisarjojen välissä, näiden viestien määrä vähenee. Silloin pysyt aktivoimaan yläselän lihakset töihin entistäkin tehokkaammin. Saat siis jokaisesta sarjasta enemmän irti, ja voimasi kehittyy tehokkaammin. Alla kuva näistä vastalihasten välisistä hermoyhteyksistä.



kuva 1. Resiprokaalinen inhibitio, hienoja nämä biomekaniikan termit :D



Käytän tätä tekniikkaa erityisesti sellaisten asiakkaideni kanssa, joilla on ongelmia esimerkiksi yläselän lihasten löytämisessä tai joiden yläselän ryhti on kallistunut eteen. Treeni voi mennä vaikkapa näin:

Rintalihasten venytyt 30 sekuntia per puoli / 12 toistoa alataljaa, toista 3 kertaa.

Tekniikka toimii mainiosti myös vaikkapa käsien ja reisien kohdalla. Venytä siis ojentajaa hauissarjojen välissä, etureisiä polvenkoukistussarjojen välissä ja niin edelleen.

Kokeile jo tänään!

Timo

Ei kommentteja: